Uutiset

  

  • Honkalanrannan luonnonsuojelualueen suosio on viime vuosina kasvanut helposti saavutettavana ja viihtyisänä retkikohteena. Tähän asti alue on kuitenkin ollut liikuntaesteisille vaikeasti tai ei ollenkaan saavutettavissa. Liikuntaesteisille on hyvin vähän tarjolla Honkalanrannan tyyppisiä luontoretkikohteita. Yhdistyksen Hankkeessa alueen kulku-urat muokattiinkin esteettömiksi. Nyt pitkospu-uria pitkin pääsee pyörätuolillakin aina lintutornille asti. Valitettavasti itse lintutorniin ei vielä pyörätuolilla pääse.

    Honkalanrannan lisääntynyt kävijämäärä on myös lisännyt tarvetta kunnolliselle parkkipaikalle. Hankkeessa laajennettiin alueen parkkipaikkaa palvelemaan kaikkia alueen kävijöitä.

    Hankkeen yhtenä tavoitteena oli myös parantaa alueen perinnebiotoopin hoitoa ja tätä kautta myös uhanalaisen laidunluontotyypin suojelutyötä. Hankkeessa rakennettu uusi lammaskatos mahdollistaa laiduntamisen nyt niilläkin laidunalueilla, joilta lampaat eivät pääse suojaan varsinaiseen suojarakennukseen.

    Seitsemän vuotta kestänyt laidunnus ja maisemanhoito on jo mahdollistanut uhanalaisen taivaanvuohen pesimisen alueella ja moni muukin laidunnuksesta hyötyvä uhanalainen lintulaji havaitaan alueella vuosittain.

    Hankkeen kokonaisbudjetti oli 26.721,33 euroa, josta Leader-tuen osuus on 50% eli 13.360,66 euroa. Omarahoitteisesta osata 10.005,00 euroa katettiin talkootöillä ja rahalliseksi osuudeksi yhdistyksen vastuulle jäi 3.355,67. Yhdistys kiittää kaikkia talkoisiin osallistuneita henkilöitä arvokkaasta työstä.

    Varsinaiset työt yhdistyksen toisessa LEADER-hankkeessa Katumajärven Honkalanrannassa päättyivät toukokuun lopussa. 

            

     

     

      Takaisin
  •   Arkisto

Birdlife Kanta-Häme

BirdLife Kanta-Häme ry     khly@birdlife.fi   |   Birdlife Suomi ry      toimisto@birdlife.fi | Tietosuojaseloste