Uutiset

  

  • Honkalanrannan Tuki ry järjestää Honkalanrannan luonnonsuojelualueella talkoot lauantaina 9.3.. Alue sijaitsee Hämeenlinnan Kahilistossa, Katumajärven rannassa ja mukaan toivotaan vapaaehtoista talkooväkeä vaikkapa koko perheen ja kotieläinten voimalla. Tähän mennessä alueelle on talkoovoimin saatu aikaan jo Kanta-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen lintutorni, lato, pitkospuut, luontopolku sekä laavu ulkoilijoille.

    Talkoopäivä lauantai 9.3.2019 klo 10-16.
    Kellonajat eivät ole sitovia – paikalle voi tulla itselle parhaiten sopivaan aikaan.

    Tulevien talkoiden kohteena on noin 300 metrin kävelyura, joka tulee yhdistämään Ruununmyllyn koulua ja päiväkotia sekä kasvavaa Harvoilanmäen ja Siirin asuntoaluetta lintutornin ja Honkalanrannan alueeseen. Valmistuttuaan polku palvelee erityisesti Kahiliston, Siirin, Harvoilanmäen ja Ruununmyllyn asukkaita.

    Sopivaa puuhaa riittää varmasti kaikille, joten tervetuloa mukaan myös ensikertalaiset! Tiedossa on sahausta, porausta, tapitusta, raivausta ja niittoa sekä kokkaamista, siivoamista, polttopuuhuoltoa, tolppien siirtelyä jne. Päälle säähän sopiva talkoovaatetus.

    Talkooväki on vakuutettu.

    Työnjohdon ja työn lomassa talkoolaisille on luvassa keittoa, kahvia, mehua ja makkaraa.

    Parkkialueet on viitoitettu ja ne sijaitsevat Kahiliston kylällä, luonnonsuojelualueen omalla parkkipaikalla sekä Honkalanrannan pellolla (10-tieltä järvelle heti Kahiliston liittymän jälkeen).

    Lisätietoa Pekka Honkalalta, pekka.honkala@gmail.com, 044 916 1556.

      Takaisin
  •   Arkisto

Birdlife Kanta-Häme

BirdLife Kanta-Häme ry     khly@birdlife.fi   |   Birdlife Suomi ry      toimisto@birdlife.fi | Tietosuojaseloste