Uutiset

  

  • Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt sääntömuutoksen yhdistyksemme nimen muuttamiseksi BirdLife  Kanta-Häme ry:ksi. Nimenmuutos on astunut voimaan maanantaina 22.5.2023.

     


    Mahdollisesta uuden logon käytöstä hallitus päättää lähiaikoina

     

    Yhdistyksemme on vuodesta 2017 asti käyttänyt omassa toiminnassaan epävirallista nimeä BirdLife Kanta-Häme. Syy nimen käyttöön on ollut toisaalta emojärjestömme BirdLife Suomi nimen laajan tunnettavuuden tuoma hyöty yhdistyksemme toiminnassa ja toisaalta se, ettei yhdistyksemme entisen nimen ”lintutieteellinen” osa vastannut parhaalla tavalla yhdistyksemme kaikkea nykyistä toimintaa. Vaikka osan toiminnastamme voidaankin katsoa olevan tieteellistä tai ainakin tieteellistä toimintaa tukevaa (esim. havaintoaineiston kerääminen) on toimintamme tietysti paljon muutakin kuten lintuharrastuksen yleistä edistämistä ja linnustonsuojelua. BirdLife Kanta-Häme nimen käyttö on vakiintunut niin julkisessa mediassa kuin jäsenistömme keskuudessakin.

    Nyt tehty nimenmuutos ei tarkoita, että yhdistyksemme suhtautuminen tieteeseen tai tieteelliseen tutkimuksen mitenkään muuttuisi. Sääntöjen mukainen yhdistyksen tarkoitus säilyy tietenkin ennallaan. Jatkossakin yhdistyksemme tärkeimpiä tehtäviä tulee olemaan tieteen tekoa ja suojelua tukevan lintuhavaintotiedon kerääminen. Kuten koko BirdLife organisaation, aina paikalliselta tasolta kansainväliselle tasolle, niin myös yhdistyksemme linnustonsuojelutyö tulee jatkossakin perustumaan parhaaseen saatavilla olevaan tieteelliseen tutkimukseen.

      Takaisin
  •   Arkisto

Birdlife Kanta-Häme

BirdLife Kanta-Häme ry     khly@birdlife.fi   |   Birdlife Suomi ry      toimisto@birdlife.fi | Tietosuojaseloste