Linnustonseuranta

Suomi on linnustonseurannan kärkimaita ja seurannoissa kerätyt mittavat pitkäaikaisaineistot ovat kansainvälisestikin ylistettyjä. Suomessa linnustonseurantoja koordinoi Luonnontieteellinen keskusmuseo yhteistyössä BirdLife Suomen kanssa. Seurannat eivät nojaudu vain yksittäisiin menetelmiin, vaan erilaisia seurantamuotoja on hyvin monipuolisesti, jolloin linnustonseurantaan voi osallistua niin aloittelija kuin maastojyräkin. Mitä monipuolisempi seurantaverkosto on, sitä monikäyttöisempää aineistoa saadaan!

  • Miksi minun kannattaisi osallistua linnustonseurantaan?

    Linnustonseurannassa yhdistyy kaksi lintuharrastukselle hyvin keskeistä asiaa – yleishyödyllisyys ja opettavaisuus! Seurantoihin osallistumalla itse tekemäsi havainnot nivoutuvat osaksi pitkäaikaisia seuranta-aineistoja, jolloin jokainen seurannassa havaittu lintuyksilö on tärkeä. Seurannat ovat myös opettavaisia ja monet osallistujat ovat kertoneet mm. seuraavia kokemuksiaan; laskentaa tehdessä keskittyy enemmän tavallistenkin lintujen etsimiseen, oppii lisää lintujen äänistä ja käyttäytymisestä, ylipäätään kiinnittää huomiota sellaisiin asioihin mihin ”normiretkillä” ei kiinnittäisi. Seurantoihin osallistuminen antaa hyvin monipuolisia kokemuksia ja on erittäin palkitsevaa!

    Eri seurantamuotoihin osallistuu Suomessa vuosittain yhteensä toistatuhatta vapaaehtoista lintuharrastajaa. Koska seurantoihin voi osallistua monin eri tavoin, aivan tavallinen määritystaito pesimälinnuistamme riittää. Osallistuminen ei myöskään vaadi lähtöä merta edemmäs, vaan onnistuu hyvin omalla retkeilyreviirillä.

    Mikäli linnustonseurantaan osallistuminen kiinnostaa tai haluat kokeilla uusia seurantamuotoja, kannattaa ottaa yhteyttä Luonnontieteelliseen keskusmuseoon (linnustonseuranta@luomus.fi) tai vaihtoehtoisesti KHLY:n aluevastaavaan (aki.aintila@helsinki.fi) tai puheenjohtajaan (juhani.kairamo@birdlife.fi)

    Luonnontieteellinen keskusmuseo ja BirdLife Suomi ovat keväästä 2014 lähtien järjestäneet vuosittaisen lintulaskijatapaamisen, missä seurannoista kiinnostuneet harrastajat ja järjestävien tahojen henkilökunta tapaavat. Tapahtumien sisältöön on kuulunut mm. eri laskentatapojen esittelyä, laskentojen tulosten kertomista sekä hyvin laajaa keskustelua laskentoihin liittyvästä viestinnästä. Jos tapahtumaan osallistuminen kiinnostaa, ota yhteyttä yhdistyksesi aluevastaavaan tai keskusmuseon ja BirdLife Suomen henkilökuntaan.

      Takaisin

Kanta-Hämeen Lintutieteellinen yhdistys ry - Birdlife Kanta-Häme

 khly@birdlife.fi     www.khly.fi