Blogit

  

  • Rengastajan apulaisena 4.7.2021

    Minulla oli jälleen ilo ja kunnia päästä kokeneen rengastajan Kokkalan Laurin apulaiseksi ja samalla opettelemaan rengastamista.

    Ensin oli vuorossa tuulihaukkojen poikasten rengastusta. Sunnuntaiaamuksi klo 8 oli tapaaminen sovittu ja matkaan lähdettiin. Lauri on käynyt jo aiemmin tuulihaukkojen poikasia rengastamassa, nyt oli vuorossa Hattulan myöhäiset poikaset. 

    Ajeltiin peltojen reunoille, tikkaat auton katolta alas ja sitten peltojen reunoja kävellen ladoille. Lauri oli jo aiemmin käynyt tarkistusreissulla, jolloin oli pöntöissä olleet munat tai aivan pienet poikaset, joten oli vähän aavistus, mitä odottaa.

     

     

    Hyvin näkyi asuttu pesä, kun jätöksiä oli etuseinässä. Tuossa juuri näkyy poikanenkin pöntöstä kurkistamassa.

    Ei muuta kuin poikaset pesästä ämpäriin ja ämpäri tuotiin alas.

     

     

    Ensimmäisessä pöntössä oli 3 poikasta, toisessa neljä poikasta, yksi oli tyhjä pönttö - ei poikasia tänä vuonna- ja neljännessä oli myös neljä poikasta.

     

     

    Kaikki saivat renkaat jalkaansa ja sen jälkeen mittaukset: siiven pituus ja paino, ja kaikki tarkasti kirjattuna muistiin.

     

     

    Hyvin sujui näiden palluroiden rengastus, vaikka kyllä jo haukkamaisia otteita löytyy.

     

     

    Sitten pidimme taukoa kuumana kesäpäivänä ja seuraavaksi oli iltakuudelta vuorossa törmäpääskyjen rengastusta, sekin Hattulassa.

     

    Paikalle tultua viriteltiin verkot töyrään reunalle. Verkot ovat erityisesti rengastusta varten suunniteltuja ja linnut putoavat verkon muodostamiin pusseihin, siitä ne sitten kerätään kangaspusseihin.

     

     

    Sitten linnut saavat renkaan jalkaan.

     

     

    Linnuista katsotaan sukupuoli puhaltamalla vatsan höyhenet syrjään. Naarailla on paljas vatsa ja koirailla höyheniä on vatsassa enemmän. Tässä selvästi naaras.

     

     

    Myös siiven pituus mitataan ja merkitään ylös.

     

     

    Välillä tulee lintuja, jotka ovat jo aiemmin rengastettu, pienien renkaiden numeroiden lukemiseen on hyvä olla suurennuslasi.

     

     

    Kaikki merkitään tarkasti muistiin.

     

     

    Ensin alkuun tuuli hiukan heilutti verkkoja, silloin linnut kiertävät verkot. Mutta sitten saimme mukavat 35 törmäpääskyä rengastettua - tässä vaiheessa ne ovat emoja. Myöhemmin kesällä tulemme sitten uudestaan rengastusreissulle rengastamaan poikasia.

    Lisätietoja rengastuksesta, rengastajien luvista, mihin rengastustietoja käytetään ym. voi lukea Luomuksen sivuilta https://www.luomus.fi/fi/lintujen-rengastus 

     

    Minna Honkasaari

    Kirjoittaja on pari vuotta sitten kunnolla lintuihin hurahtanut luonnosta ja linnuista positiivisesti nauttiva hattulalainen

     

      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi:

Birdlife Kanta-Häme

BirdLife Kanta-Häme ry     khly@birdlife.fi   |   Birdlife Suomi ry      toimisto@birdlife.fi | Tietosuojaseloste