Torstai 15.4. olikin minulla mahdollisuus olla lintuilemassa koko päivän. Laakson Arto oli järjestänyt Hannu Hellsténin muistobongauksen 15.4.-18.4. Itse olin aika lailla varattuna muina päivinä muihin juttuihin, mutta tuon torstain olin liikenteessä koko päivän hienona, aurinkoisena kevätpäivänä ja samalla lähdin hakemaan Hattulalle kisaan hyvää pohjaa.
Aamu alkoi pikkupakkasessa, mutta lämpeni mukavasti iltapäivää kohti. Kerrassaan hienoa kevättä oli tarjolla ja olikin ilo olla liikkeellä retkeilemässä koko päivän. Miten lintuja katsomassa ollessa aika aivan lentää! Pikaisesti poikkesin välillä kotona syömässä, muuten olin liikenteessä koko päivän. Oikein hämmästytti jossain vaiheessa, kun kello oli 14, että joko se on noin paljon. Onkohan tuo se kuuluisa flow, kun ajatukset ovat vain keskittyneet lintuihin ja luonnosta aistimiseen ja tunnit lentävät lintujen kanssa.
Jatkuu kuvan jälkeen..
Suontakana auringonnousun aikaan, Lehijärven rannoilla, Hakimäessä, Katinalan ja Ihalemmen tulvapelloilla, ym. ym.
Mutta tämän leikkimielisen kisan tiimoilta olikin kaikista hauskinta ja hienointa metsään menot. Siis oikeasti metsään menot. Tähän aikaan tulee enimmäkseen liikuttua juuri sulamassa olevien vesistöjen varsilla tai sitten peltojen ja tulvapeltojen reunoilla. Mutta koska etsin kaikkia lajeja, enkä vain juuri tulleita, niin metsä kutsui…
Hienoin metsäosuus alkoi, kun ajelin Suontaan peltoaukealta eteenpäin Ruskeenkärkeen, pysäköin autoni parkkipaikalle aivan Vanajaveden rantaan. Siinä ensin kaukoputkella katsastin tilannetta järveltä, jäätä oli vielä jonkin verran rannassa ja sitten sulaa aluetta hieman ja sen jälkeen taas jää jatkui koko järven selän. Putkella ei näkynyt mitään erikoista, putki autoon ja kävelemään ulkoilureittiä.
Mustarastas lauloi puun latvassa, punarinnat lauloivat ja hyppivät näkösällä, hippiäinen lauloi piilossa kuusten seassa. Kyllä oli hienoa kävellä aurinkoisessa metsässä. Lunta oli vielä jonkin verran varsinkin tiellä. Puukiipijän sirahduksia kuuntelin ja hetken päästä se lauloi ja liikuskeli puissa kävellessäni eteenpäin.
Jatkuu kuvan jälkeen..
Pidemmälle päästessäni aina vain parani. Pari peippoa lauloi, toinen lopetti laulunsa säkeen aina jännään rrrrrr-ääneen, sen laulu oli helppo tunnistaa. Punakylkirastas, pari laulurastasta, kaksi rautiaista juuri Suomeen saapuneena lauloivat innolla ja siis sielläkin punarinnat ja hippiäiset. Sinitiaisiakin oli joukossa ja talitiaisia. Kyllä oli mahtava keväinen konsertti! Ja kaikki lauloivat päällekkäin, oikein sai keskittyä kuuntelemaan ja erottelemaan linnut toisistaan. Hienoa, pitkän, aika hiljaisen talven jälkeen juuri tällaisista hetkistä kannattaa nauttia.
Sitten kuulin jännän tä-tä-tä-tä äänen. Jaahas – jäin seisomaan ja tarkkailemaan…. Siellähän se peukaloinen hyppi lähellä maan rajaa risukossa, pysähdyin katselemaan. Olipas hauska seurata vikkelää pientä lintua. Päälle sain vielä yhden kerran kunnon laulun.
Tikan naputtelua olin kuulevinani, joten jäin seisoskelemaan, hissukseen kävelemään ja puihin tuijottelemaan aika pitkäksi toviksi. Pohjantikka oli ajatuksissa, kun pidemmälle vanhaan kuusikkoon menin. No, en sitä pohjantikkaa tai muutakaan tikkaa löytänyt, mutta sainhan hyvän syyn kaikessa rauhassa nautiskella metsästä ja konsertista ja aika kauan siellä nautiskelinkin. Hiukan itselleni naureskelinkin, kun en meinannut malttaa lähteä.
Sitten jälleen kisan muut linnut kutsuivat ja oli aika jättää metsän rauha. Lähdin kävelemään autolle takaisin, mutta sainkin pikkuisen saattajan. Sama peukaloinen näkyi tien oikealla puolella noin 10 metrin päässä, siellä se hyppi risukossa. Kun kävelin eteenpäin, se vaihtoi tien vasemmalle puolelle eteenpäin ja hyppeli siellä. Ja sitten taas oikealle. Se selvästi seuraili tekemisiäni tai sitten varmisti, että varmasti poistun paikalta, mutta jäi sitten sivulle taakse, kun jatkoin matkaa.
Jatkuu kuvan jälkeen..
Mielenrauhaa, hyvää mieltä, iloa – sitä kaikkea voi metsä ja linnut siellä meille tarjota.
Tullessani autolle otin taas kaukoputken, ja kaksi kaakkuria olikin saapunut sulaan järvelle. Siitä oli hyvä päivää jatkaa.
P.S. Hattula voitti kokonaiskisan, mutta muuallakin oli paljon lajeja havaittu…
Minna Honkasaari
Kirjoittaja on pari vuotta sitten kunnolla lintuihin hurahtanut luonnosta ja linnuista positiivisesti nauttiva hattulalainen
Takaisin
