Blogit

  

  • Hanhimuutto käynnistyi Hattulassa

    Valmistautuminen vuoden suureen juhlakauteen – lintujen kevätmuuton seurantaan – alkoi aprillipäivänä. Siinä oli vitsit vähissä, kun yritin löytää kamat ja kaluston talven jäljiltä.

    Kevään ensimmäinen linturetki on satunnaiselle harrastajalle aina yhtä juhlaa, jota säväytti tundrametsähanhien etujoukko. ©Petri Hirva. Klikkaa linkki videoon alinna ja lähde mukaan retkelle.

    Kaverina minulla oli onneksi Petri Hirva, tunnettu lintumies ja lintukuvaaja. Heti retken aluksi Petri huomasi palautella mieliin ja rohkaista minua lintujen tunnistamisessa, pitkän retkeilytaukoni jälkeen.
    - Linnut on helppo tunnistaa, sillä ne voidaan jakaa kolmeen luokkaan – pikkulinnut, varikset ja erikoislinnut.
    Lintujen tunnistus tuolta pohjalta tuntui olevan varman päälle järkevää ja selkeää. Päätin kajauttaa rohkeasti kaikki havaitsemani tuon jaottelun pohjalta.

    Lehijärven Leteenojan kulmilla nuoret laulujoutsenet pitivät siestaa. Aikuiset ruokaili ojassa. ©Petri Hirva

    Hattulan lintupaikat Lehijärvi, Merven ja Suontaan pellot ovat tuttuja sekä helposti saavutettavia lintupaikkoja Hämeenlinnalaisille lintuharrastajille.
    Lehijärvellä stoppasimme Leteenojan kohdalle. Sinne oli kerääntynyt 11 laulujoutsenta, joista kaksi oli ojan sulassa lähietäisyydellä. Herkistelimme kamerasormea ja saimme mukavat muistokuvat. Kiurukin siinä lentää luikautteli kevättä enteillen.
    Merven kylätien notkossa taapersi kaksi kanadanhanhea kaikessa rauhassa, hyvällä kuvaushollilla. Petri hoksasi niittykirvisen, melko aikainen muuttaja vielä. Heikki Seppälä oli ennen meitä nähnyt siellä kaksi kurkea, mutta niitä emme huomanneet.
    Suontaan lato antaa tuulensuojaa ja siinä on mukava nauttia kevätauringosta. Sinne oli myös Heikki kurvannut ennen meitä.
    - Kuulin pulmusen ylilennolla ja ehdin sitä kiikaroimaan.
    Hyvin pelaa Heikillä hoksottimet kuin nuorella miehellä, ja takuuvarmat havainnot muille bongattavaksi.

    Kanadanhanhia oli Mervessä ja Suontaan pelloilla ruokailemassa  jo melkoinen joukko. ©Petri Hirva

    Suontaalla punaisen ladon takana syöpötteli 22 kanadanhanhea kaikessa rauhassa ja antoivat meidän kuvata hermostumatta. Läksimme siitä Petrin kanssa tarpomaan peltotietä, ihan vaan huvikseen nauttien kauniista kevätsäästä. Kanukkeja löytyi 11 lisää peltonotkosta. Hetken päästä töräytteli yhdeksän tundrametsähanhen pikkuparvi ylitsemme, näitä tulee varmasti pian lisää. Tämä oli mukava havis yhdistyksen hanhiretkeä odotellessa. Laulujoutsenia löytyi täältäkin 10 lintua.
    Töyhtöhyyppiä oli tullut jo noin 100 kylmistä öistä ja lumipeitteisestä peltoaukeasta huolimatta. Kottaraisia vilisteli ja pörähteli lentoon lähes 200 linnun voimin. Hyypät ja kottikset yhdistivät parvivoimansa, kun petolintu näyttäytyi jossain kaukaa. Pallomaisen parven kiepuntaa oli mukava seurata.
    Pari kiurua heläytteli yli lentäessään ja niitäkin odotamme pian lisää. Petri tunnisti äänestä pulmusen, mutta vain yksi lintu oli liikkeellä. Lopuksi Petri hoksasi kaukaa koivun latvassa istuvan tuulihaukan – erikoislintu säväyttää aina.

    Kottaraisten ja töyhtöhyyppien palloparvi toi pelotevoimaa, kun peto ilmestyi Suontaalle. ©Petri Hirva

    Hyvän mielen starttiretkellä jaloittelimme nelisen tuntia aurinkoisessa kevätsäässä. Saimme napattua mukavia muistokuvia keväästä, joka on säiltään aivan erilainen kuin vuoden 2021 maalis-huhtikuun vaihde. Kirjasin jopa kaikki havainnot ylös luokkiin – pikkulinnut, varikset ja erikoislinnut – helppoa!

    Klikkaa linkki videoon ja LÄHDE MUKAAN RETKELLE HATTULAN LINTUPAIKOILLE

    Jutun kirjoitti: Jorma Yrjölä
    Toimittaja, videomaakari Hämeenlinnasta

      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi:

Birdlife Kanta-Häme

BirdLife Kanta-Häme ry     khly@birdlife.fi   |   Birdlife Suomi ry      toimisto@birdlife.fi | Tietosuojaseloste