|
KHLY:n yhdistyskysely 2011
Yleistä
KHLY toteutti jäsenkyselyn syksyllä 2011, tavoitteena kartoittaa jäsenistön mielipiteitä, toiveita ja odotuksia yhdistyksen toiminnan kehittämiseksi. Kysely toteutettiin internetin kautta osana Birdlife Finlandin valtakunnallista hanketta. Kyselyyn vastasi 57 henkilöä, mikä vastaa n. 20% KHLY:n jäsenmäärästä. Vastaajista 45 asuu Kanta-Hämeessä, loput 12 ovat alueen kesämökkiläisiä, tai lähikuntien asukkaita.
Yhteenveto vastauksista
Vastaajien harrastusprofiili oli odotettu: valtaosa on harrastanut lintuja jo pitkään, vähintäänkin 10 vuotta. Harrastuksen muodoista suosituimpia ovat retkeily oman yhdistyksen alueella, lintujen talviruokinta ja ylipäätään lintujen tarkkailu. Myös lintujen valokuvaaminen, aktiivinen retkeily muualla Suomessa ja/tai ulkomailla sekä harvinaisuuksien bongaus tulivat mainituiksi.
Hieman yllättäen eniten lisätietoja haluttaisiin liittyen retkeilyyn oman yhdistyksen alueella ja ulkomailla. Kaksi kolmesta vastanneesta ilmoittaa havaintojaan Tiira-lintutietopalvelun kautta.
Yli 20 henkilöä olisi valmis osallistumaan KHLY:n järjestämiin talkoisiin, ja lähes yhtä lukuisa joukko haluaa osallistua lintulaskentoihin tai muihin tutkimuksiin/kartoituksiin. Myös vuosikirjan tekemiseen halukkaita on lähes kolmannes kyselyyn vastanneista. 13 henkilöä on halukkaita auttamaan tapahtumien järjestämisessä, ja yhtä moni ei halua osallistua yhdistyksen toimintaan lainkaan.
Yhdistyksen vuosikirjaa pidetään kohtuullisen hyvänä, sekä ulkoasultaan että sisällöltään. Valtaosa vastanneista haluaa jatkossakin saada julkaisun paperille painettuna kerran vuodessa. Vuosikirjasta halutaan lukea erityisesti havaintokatsauksia sekä artikkeleita linnuston tilasta ja muutoksista. Myös alueemme havaintopaikoista halutaan esittelyitä, samoin kuin retkikertomuksia.
KHLY:n verkkosivut samoin kuin tuoreet Facebook-sivustot saavat kannatusta, mutta erityisesti verkkosivuja käytettäisiin enemmän mikäli niitä päivitettäisiin nykyistä useammin ja systemaattisemmin.
Kyselyn lopussa pyydettiin terveisiä ja kommentteja asioista joita ei erikseen kysytty. Tämä nosti selväsi muutamia teemoja hallituksen pohdittavaksi. Ensinnäkin, yhdistyksen retkiä Suomen parhaille lintupaikoille toivotaan jatkettavan, samoin muita jäsentapahtumia toivotaan. Tiedon kulussa on parantamista, niin ikään perättiin aktiivisuutta nuorison houkuttelemiseksi lintuharrastuksen pariin.
Johtopäätökset
KHLY:n hallitus kävi tuoreeltaan läpi kyselyn tulokset. Koska asioita ja yksityiskohtia on paljon, ja kaikkien toteuttaminen samanaikaisesti ei ole mahdollista, päätettiin keskittyä vuonna 2012 seuraavien asioiden kehittämiseen:
Yhdistyksen kotisivut:
Hallitus on varannut rahaa yhdistyksen kotisivujen ajantasaistamiseksi. Kaikki ajankohtainen, olipa se sitten yhdistyksen tulevaa toimintaa tai tuoreimpia lintuhavaintoja, tullaan tiedottamaan ensisijaisesti kotisivujen kautta.
Sivujen ylläpito on ja tulee olemaan haaste, mutta jakamalla sivujen ylläpito useamman henkilön kesken, tehtävän ei pitäisi olla ylivoimainen. Kyselyn perusteella KHLY:n jäsenistössä on useita henkilöitä jotka ovat valmiita osallistumaan kotisivujen ylläpitoon.
Facebook ja KHLY-verkko:
Myös Facebookin kautta on kaikilla halukkailla mahdollisuus saada tietoa KHLY:stä. Yhdistyksen Facebook-sivut ovat julkiset, eikä niiden lukeminen vaadi rekisteröitymistä Facebookin käyttäjäksi. Asioiden kommentointi, sivustolle kirjoittaminen ja kuvien julkaiseminen kuitenkin vaativat ensin kirjautumisen Facebook-käyttäjäksi. ?Tykkäämällä? sivustosta, saa FB-käyttäjä yhdistyksen päivitykset suoraan omalle FB-sivulleen. Facebook-päivityksiä tullaan jatkamaan, ja mahdollisuuksien mukaan kehittämäänkin.
KHLY-verkko (sähköpostilista) on ollut käytettävissä jo usean vuoden ajan, mutta verkon käyttö ei ole oikein ottanut tuulta. Kyseessä on ensisijaisesti keskustelufoorumi, ja verkon toiminta on suoraan riippuvainen jäsenistön aktiivisuudesta. Palvelua tullaan mainostamaan jatkossakin, ja yhdistyksen kokouskutsut ja muut tiedotteet tiedotetaan myös tätä kautta.
Vuosikirja:
Vuosikirjaa pyritään kehittämään jäsenistön toiveiden mukaisesti.
Retkitoiminta
Yhdistyksellä ei ole tällä hetkellä retkivastaavaa, ts. henkilöä joka ottaisi huolehtiakseen retkien käytännön järjestelyistä. Halukkaita osallistujia retkille tuntuisi olevan. Hallitus laatii ?työpaikkailmoituksen? kotisivuille lähitulevaisuudessa.
KHLY pyrkii järjestämään pöllöjen kuuntelu- ja yölaulajaretket vuonna 2012. Vapaaehtoisia vetäjiä retkille tarvitaan. Seuraa kotisivuja!
|