|
Hei
Kevät saapui pääsiäisenä Etelä-Suomeen ja on kovaa vauhtia tulossa muuallekin. Myyriä syövillä pöllöillä on laajalla alueella Etelä-Suomessa rengastusikäisiä poikasia ja hyvin monet lajit rakentavat pesiä ja vielä useammat valtaavat innokkaalla ääntelyllä reviiriä. Lintujen pesintä on siis alkanut ja Suomen kolmas lintuatlas jatkuu neljännelle maastokaudelleen.
Tällä hetkellä Suomen noin 3800 lintuatlasruudusta (10km x 10km) on vähintään tyydyttävästi kartoitettu runsaat 1960 ruutua. Tilanne on melkein sama kuin 1980-luvun atlaksessa ja hieman parempi kuin 1970-luvun atlaksessa. Mutta mehän teemme nyt uutta uljasta 2000-luvun atlasta, jossa tulosten pitää olla ehdottomasti paremmat. Tähän tarvitaan kaikkien panosta. Etenkin Pohjois-Suomessa ja ?suur-Kainuussa? on melkoisia puutteita. Mutta toki puutteita löytyy Uudeltamaalta ja muualta eteläisestä Suomesta. Tavoitteeksi on asetettu 2700 vähintään tyydyttävästi kartoitettua ruutua, joten kyllä vielä tarvitaan innokkaita retkeilijöitä mukaan.
Voit tarkastella olemassa olevia lintujen levinneisyystietoja valtakunnallisilla atlassivuilla
www.lintuatlas.fi
Sinne tallennetaan myös atlaksen havainnot. Atlashavainto on yksinkertainen: ruutu, laji, pvm ja pesimisvarmuuskoodi. Atlas kaipaa niin yksittäisiä havaintoja, paljon havaintoja yhdestä ruudusta kuin havaintoja kymmenistä ruuduista. Normaali lintuharrastaja liikkuu kyllä lähikuukausien aikana aika monella ruudulla ja ehtii hyvin tallettaa havaintonsa myös atlakseen.
Valtakunnan sivuilta löytyvät nyt myös atlaksen tavoitteet:
1) kaikki edellisissä atlaksissa erinomaiset ruudut jälleen erinomaiseksi
2) vähintään 70 % ruuduista tyydyttävästi kartoitetuiksi
Yhdistyskohtaiset helpommin tarkasteltavat levinneisyyskartat yms. löytyvät vaikka täältä
http://pikkutikka.fmnh.helsinki.fi/lintuatlas/atlasmaps.php
Näiltä sivuilta löytyy myös hieno ruutukohtainen esitäytetty maastolomake (valitse yhdistysà klikkaa ko. ruutuaà klikkaa alareunasta maastolomaketta. Karttaa pitää taas klikata linkistä. Ruudun rajojen ulkopuolella karttaa klikkaamalla voi siirtyä naapuriruutuun). Ruudulla varjostettuna ja printissä tummennettuna näkyvät ko. ruudun helpoimmat ?puutteet?.
Lintuatlakselle on tehty myös toisenlaiset paikalliset sivut; ehkä vähän uutispainotteiset. Nekin löytyvät atlaksen nettisivuilta, mutta niiden suora osoite on tässä:
http://pikkutikka.fmnh.helsinki.fi/lintuatlas/
Kaikki paikalliset sivut ovat Pekka Suopajärven toteuttamia. Suurkiitos Pekalle!
Uutissivuilla on tällä hetkellä esillä varislintujen tilanne. Arkistosta löytyvät aiemmat käpylintujen ja pöllöjen tilanteet atlaksessa. Mutta uusia jo päivitetään, ole lähipäivinä kuulolla!
Lisäksi uutisia sivuilla on yhdistyskohtainen taulukko ruuduista, jotka ovat jommassakummassa aiemmassa atlaksessa olleet erinomaisesti kartoitettuja, mutta eivät tässä uudessa vielä ole. Niiden saaminen vastaavalla tavalla kartoitetuiksi auttaa levinneisyysmuutosten vertailussa.
Paikallisatlassivujen uutispuolella on nyt myös hieno 50 x 50 kartta, josta pystyy seuraamaan erinomaisesti toisen valtakunnallisen tavoitteen (70 % tyydyttävästi tutkittuja ruutuja) toteutumista. Itselleni tulee heti mieleen, että tuonne ja tuonne retkelle, jotta nämä suurruudut muuttavat väriä. Toisaalta tällä pystyy myös mainostamaan etelän ihmisille, missä pohjoisessa olisi tarvetta erityisesti atlastella. Toki tarvetta on koko Lapin ja Suur-Kainuu alueella.
Huomatkaa myös, että tekstilaatikossa on prosenttilaskuri, joka nyt näyttää 51,5 % ruuduista olevan tyydyttäviä. Vielä ollaan suunnilleen 80 ruutua 1980-luvun atlasta jäljessä. Mutta kyllä nyt on tulossa kunnollinen 2000-luvun lintuatlas!
Muutama kommentti vielä tähän lopuksi:
- atlashavainto on siis sellainen, joka viittaa pesintään. Linnun ei tarvitse siis varmuudella pesiä, vaan sopivassa ympäristössä tavattu yksilö lajin pesimäaikana on jo atlashavainto. Pesimisvarmuuskoodi kertoo havainnon luonteen.
- vuosien 2006, 2007 ja 2008 havainnot kelpaavat edelleen atlakseen. Olennaista on tallettaa kunkin vuoden havainnot erikseen. Laita vaikka päiväys 1.1.200x ja tallenna yhden ruudun tiedot ko. vuodelta kerralla
- kaikki ohjeet yms. löytyvät valtakunnan atlassivuilta
- yhdistysten atlasvastaavat löytyvät osoitteesta
http://www.lintuatlas.fi/alueet.php
Mutta nyt ehdottomasti pitää retkeillä ja tarkkailla lintuja myös teemalla: atlas aina mielessä!
Havainnot kannattaa tallettaa heti, sillä tällöin kaikki muut näkevät reaaliaikaisen tilanteen ja pystyvät suuntaamaan omaa retkeilyään sen mukaan. Atlasretkelle voi opetella vaikka TLY:n kotisivujen ohjeen mukaan
http://www.tly.info/havaintosivut/lintuatlas/atlasohje_laji.html
Atlasterveisin
Epa
TLY:n atlasvastaava
|