Merikotka pesi ensimmäistä kertaa Hämeessä

Uhanalaiset merikotkat ovat menneenä kesänä ilahduttaneet poikaslaskentoja tekeviä tutkijoita. WWF:n merikotkatyöryhmän havaintojen mukaan merikotka asettui tänä vuonna ensimmäistä kertaa pesimään Hämeeseen, Hämeenlinnan alueelle. Historiallisessa pesässä oli kaksi poikasta.

Merikotkien (Haliaeetus albicilla) suojelutyö on taas edennyt askeleen, kun WWF Suomen merikotkatyöryhmä havaitsi tänä keväänä kaikessa hiljaisuudessa Kanta-Hämeeseen pesimään asettuneen merikotkaparin. Tämä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun merikotkat alueella pesivät. Pesivä merikotkapari sai kaksi poikasta, jotka olivat rengastushetkellä noin seitsemän viikon ikäisiä. Pesivän parin naaras oli satakuntalainen Selkämeren rannikolla vuonna 2003 rengastettu yksilö.

Merikotkat olivat valinneet poikkeukselliseen pesimiseen arvoisensa paikan: pesämänty on tähän mennessä korkein maassamme tunnettu pesäpuu, ja itse pesä oli 25,7 metrin korkeudella maasta. Kyseessä oli parin itsensä rakentama luonnonpesä – ei siis tekopesä, joita on Hämeessä tehty perinteisesti sääksille. Alkuperäinen pesä romahti myöhemmin, mutta onneksi vasta poikasten jo jätettyä sen. Lokakuussa alkuperäisen pesän läheisyyteen rakennettiin Sääksisäätiön asiantuntijoiden toimesta tekopesä, jonka merikotkaparin toivotaan vastaisuudessa kelpuuttavan pesintään.

Pesältä löydettiin ravintotähteinä vain kalaa.”Syvällä sisämaassa varttuvat merikotkat eivät saa ainakaan aluksi ravinnon kautta elimistöönsä Itämeren eliöiden haitallisia aineita. Jatkossa merikotkat siirtyvät ainakin talveksi Itämeren rannoille”, kertoo WWF Suomen merikotkatyöryhmän puheenjohtaja Torsten Stjernberg.

Merikotkan pesien tarkastus ja poikasten rengastus koko maassa ajoittuu alkukesään. Poikaslaskenta valmistuu kesäisin juhannuksen jälkeen. Hämeessä viime kesänä pesintään viittaavia merikotkien lentoja havaitsi ensimmäisenä petolinturengastaja Juhani Koivu. Poikasten värirengastuksen suoritti merikotkatyöryhmän jäsen professori Pertti Saurola, joka rengasti merikotkanpoikasia edellisen kerran Lapissa 1970-luvun lopulla.

WWF on tehnyt merikotkien suojelutyötä vuodesta 1973, jolloin merikotkatyöryhmä aloitti toimintansa. Silloin sukupuuton partaalla ollut iso lintu on lisääntynyt hyvin ja kanta on vahvistunut Itämerellä ja Lapissa.

Teksti: WWF / Merikotkatyöryhmä

  |  Sivusto päivitetty viimeksi 2.9.2010   |  Ylläpito   |  Tekninen toteutus AINA   |