perjantai, 15 joulukuu 2017 11:10

SÄÄKSI 100 VUOTTA KUVANÄYTTELY

TERVETULOA SÄÄKSI 100 VUOTTA KUVANÄYTTELYN AVAJAISIIN TIISTAINA 19.12. KLO 18

Ensi tiistaina pidetään Hämeenlinnan kirjastossa "SÄÄKSI 100 VUOTTA" kuvanäyttelyn avajaiset. Kaikki yhdistysläiset ovat tervetulleita avajaisiin (kts. kutsu liitteenä).

HUOM! Tiedoksi, että varsinaiset avajaispuheenvuorot pidetään kirjaston musiikkisalissa, johon mahtuu n. 60 henkeä. Eli, jos osallistujamäärä ylittää tämän eivät kaikki mahdu sisään saliin. Itse näyttelyyn voivat tietysti kaikki tulijat määrästä riippumatta tutustua.

Näyttely kirjaston yläkerrassa kertoo paitsi sääksestä niin myös sen suojelusta ja tutkimuksesta. Mukana myös osio miten sääksi on innoittanut taiteentekijöitä.

Sääksinäyttelyä tukee myös kirjaston alakerrassa oleva BirdLife Kanta-Hämeen/KHLY:n toimintaa esittelevä julistenäyttely. Kirjasto on myös luvannut liittää näyttelyyn kokoelmansa lintuaiheisista kirjoistaan.

maalikuva-banneri.png

BirdLifeSuomi-logo-181px

tiira-logo-ikoni.png